15.06.2012, 15:28
FIMECC Ideakilpailu 2012
Ehdota konkreettinen toimenpide tai teko, jonka toteuttamalla FIMECC Oy voi vuoden 2013 loppuun mennessä:
1. lisätä tiedon, aineiston ja tulosten jakoa ohjelmissamme osapuolten kesken,
2. lisätä kv.osallistujien määrää ja tekemisiä ohjelmissamme,
3. lisätä positiivista FIMECC-viestiä lehdistössä,
4. lisätä poikkitieteellisyyttä ja ihmisten toimimista "epämukavuusalueellaan",
5. lisätä portaalin käyttöä,
6. nopeuttaa uuden liiketoiminnan käynnistämistä tutkimustuloksista,
7. kehittää uusia palveluita ja ansaintalogiikoita FIMECCille, tai
8. edesauttaa FIMECCin menestymistä milllä tahansa muulla alueella.
Paras konkreettinen toimenpide mihin tahansa näistä kohdista liittyen, jonka FIMECC kykenee toteuttamaan 2013 loppuun mennessä, palkitaan 4000€ palkkiolla. Varaamme 6000€ jaettavaksi muiden tunnustusten kesken. Varaamme myös oikeuden olla jakamatta palkintoa, mikäli ideat eivät sovi mainittuihin kategorioihin, eivät ole toteuttamiskelpoisia, tai on jo ennen kilpailua päätetty toteutettaviksi.
Ehdotuksen saa selittää haluamallaan tavalla, tekstin, kuvien, kaavioiden tai muun aineiston avulla.
Lähetä ideasi sähköpostilla liitetiedostoineen osoitteeseen competition@fimecc.com viimeistään 30.9.2012.
Lisätietoja kilpailusta antaa: teknologiajohtaja Seppo Tikkanen, seppo.tikkanen(at)fimecc.com tai 040 840 6427
Hallitus päättää voittajan johdon esityksestä 10.10.2012 ja voittaja julkistetaan vuosiseminaarissa marraskuussa 2012.
FIMECC Oy:n henkilökunta ja hallitukseen kuuluvat eivät saa osallistua
We boost strategic research - together.

